Queen Of Pain

Noniin… johan tätä parisuhdeonnea kestikin. Vuoden verran jo! Nyt mä oon alkanut sitten haikailemaan sinkkuaikoijen perään ja vähän muuallekin… Meillä menee aivan loistavasti Juuson kanssa, mutta jostain syystä mulle on tullut tämmöinen omituinen fiilis, että kaipaan lisää vauhtia elämääni. En ymmärrä, koska juuri tätä mitä mulla nyt on juuson kanssa oon aina halunnut. Miksen ikinä ole tyytyväinen?!

En muista olenko kertonut mutta pari-kolme vuotta sitten tutustuin yhteen jätkään joka asui toisella paikkakunnalla. Oltiin tosi “rakastuneita” ja tapailtiin, mutta loppujen lopuks välimatka kävi liian suureksi. Mä en ikinä päässyt siitä yli enkä ikinä oo unohtanut miten ihanaa meillä oli. Oon aina ajatellut, että ilman välimatkaa, meillä olis ollut täydellistä yhdessä. No, nyt ollaan sit taas alettu pitää yhteyttä ja vanhat tunteet heräilee henkiin. Mulla on palava halu tavata se ja sekin haluaa tulla käymään. Meidän tunteet toisiamme kohtaan on samanlaiset ja sitä mitä meidän välillä on, ei pysty sanoin kuvaamaan. Mä olisin jo hypännyt autoon ja ajanut kahtasataa sen luo, ellei mulla olisi ihanaa miestä täällä. Ihanaa miestä, joka asuu mun kanssa. Ihanaa miestä joka tekee mun eteen mitä vaan. Miksi mä sitten haikailen jotain muuta? Onko tää vaan hetkellistä vai mikä ihme mua vaivaa???

Juuso on täydellinen. Mä en voisi kuvitella parempaa poikaystävää. Ja mä ihan oikeasti rakastan sitä. Jos joskus saan lapsia niin ehdottomasti haluan Juuson niiden isäksi. Eli mitä teen? En halua pettääkään, mutta mulla on semmonen tunne, etten pääse tästä houkutuksesta eroon ennen kuin teen asialle jotain.

Sori kun en ole ehtinyt aikoihin kirjoittelemaan. On tapahtunut taas valtavasti kaikkea, joten en jaksa selittää joka juttua, mutta jospa ne pääkohdat… Ensinnäkin Juuso jätti intin kesken. Jippii, sanon minä. Ihanaa saada se nyt kokonaan kotiin, vaikka ihmiset onkin asiasta montaa eri mieltä. Ei Juusolla siis mitään itse armeijaa vastaan ole, mutta se nyt vaan ajatteli, että kun se kumminkin sen vuoden joutuu olemaan niin se on ihan sama onko se sivarissa ja mun luona vai siellä metsässä miesten keskellä. Nyt se on sitten pari viikkoa ollut jo kotona ja tehnyt töitä isänsä työpaikalla.

Mä puolestani oon jatkanut hommia samaan malliin ellen jopa kovemmalla tahdilla. Vapaapäiviä mulla ei ole ollut kuin yksi per viikko. Huoh. Vituttaa, mutta täytyy yrittää ajatella vaan rahaaaaaa.

Pääsin myös avoimeen amk:hon opiskelemaan fysioterapiaa niin kuin halusinkin, mutta vituttaa suorittaa vain pieni pätkä opinnoista kun haluaisin heti päästä kunnolla kouluun. No ei siinä mitään, olin aluks onnellinen jo tästä mahdollisuudesta. Äsken kuitenkaan en voinut pidättää kyyneliä, kun tuli kirje, että Juuso pääsi kouluun ja vieläpä sinne minne eniten halusi! Kaikki mun kaverit pääsi kouluun ja nyt Juusokin. Mä oon ainut luuseri, joka ei pääse mihinkään. Kai mun tulevaisuus on sitten olla jakamassa ihmisille roskaruokaa. ÄÄÄÄRGHHHHHHHHHHH. Nyyh.

Treeni sentään on luistanut ihan mukavasti, vaikka vielä tämmönen helvetin pullukka olenkin.

Nyt ei kyllä kiinnosta tää elämä yhtään :’(

Erittäin harvoin näen hyviä tai kauniita unia. Melkein joka yö herään painajaiseen. Joskus unet ovat niin kamalia, että pelkään herättyäni niin etten saa nukahdettua enää uudestaan. Siksi pelkäänkin mennä yksin nukkumaan ja nukahtaa, koska en tiedä mitä unia tulen näkemään. Ei se silloin ole niin kamalaa, kun Juuso nukkuu vieressä, koska tarvittaessa voin herättyäni kaivautua hänen kainaloonsa, mutta nyt kun olen yksin, kamalan unen jälkeen mielikuvitukseni lähtee vain lentelemään ja keksin lisää pelottavia asioita jotka estävät mua nukahtamasta uudelleen. Tähänkin päivään heräsin kamalasta painajaisesta, mutta se ei haittannut, koska kello oli niin paljon, että saatoin herättyäni jo nousta ylös.

Reetta tuli jo varhain iltapäivällä tänne kuoharin ja siidereiden kera. Aika kului huomaamatta meidän juorutessa ja kumotessa juomia kurkkuumme. Tarkoitus oli viettää kunnon koti-ilta meillä, syödä ja katsoa leffaa jne. Toisin kuitenkin kävi. Eksyttiin kaupunkiin ja baariin (yllätys!). Törmäsin myös tähän mun baarimikkooni, jolle jo aikaisemmin olin puhelinnumeroni antanut. Onneksi älysin paeta paikalta mahdollisimman vikkelään.

Juuso soitti illalla ja kuuli varmasti äänestä, että taas oon jotain ottanut. Hävetti ihan. Aloin tässä vaan miettiä, että miltähän Juusosta tuntuu tää mun touhu täällä sillä aikaa kun se on vankina siellä. Nyt mä aion kyllä rauhoittua! Juominen saa loppua ja muutenkin tää baarissa roikkuminen. Eilinen oli viimeinen kerta.

Viime viikot on ollut taas yhtä hullun myllyä.
Juuso lähti reilut kaksi viikkoa sitten armeijaan ja mä yritin sopeutua tähän yksin elelemiseen. Eihän siitä mitään tullut…

Tein hulluna töitä ja juoksin levottomana paikasta toiseen. Aamuisin lähdin aikaisin kotoa ja tulin myöhään illalla tai joskus jopa vasta yön puolella takaisin. Baarissa tuli käytyä pariin otteeseen eikä niin hyvällä menestyksellä. Viime viikolla olin niin humalassa, että menin hölmöyksissäni mm. antamaan baarimikolle puhelinnumeroni! Seuraavana aamuna oli niin huono omatunto ja niin kamala morkkis, ettei ole varmaan koskaan ollut. Enhän mä sitä puhelinnumeroani antanut sen takia, että olisin nähnyt tuossa baarimikossa yhtään mitään, mutta humalassa tulee tehneeksi kaikkea ajattelematonta. Juuso mulla oli joka tapauksessa illalla mielessä, etten mä mitään tuon tyhmempää olisi missään nimessä mennyt tekemään.
Oli vaan niin vaikea olla yksin kotona, kun on jo tottunut siihen, että Juuso on aina täällä.

Viime viikonloppuna Juuso sitten pääsikin kotiin ja mä nautin tuosta ajasta kyllä koko sydämestäni. Maanantaina vein sen takaisin sinne jumalan selän taa ja pakkohan siinä oli pari kyyneltä taas tirauttaa, mutta tämä viikko on alkanut jo huomattavasti paremmin kuin ne kaksi ensimmäistä. Alan jopa pitää tästä yksinolosta. Huolettaa vaan tulevaisuus. Juuso kuitenkin joutuu olemaan vuoden siellä, se sai tietää sen heti parin päivän jälkeen. Kyllä mä vuoden kestän, mutta entä Juuso?
Kyllä se niin väittää, mutta aika näyttää.

Aamulla kävin salilla ja oli aivan loistava treeni vaikkakin melko lyhyt. Ei vaan jaksanut vetää kovin pitkää treeniä, kun viimeks eilen ennen nukkumaan menoa olin treenaamassa. Mut nyt meikkaamaan

Nyt ne on sitten tehty ne kolme yövuoroa putkeen. Huh. Tänään onkin olo kuin jyrän alle jääneellä. En nimittäin oo oikein saanu töiden jälkeen nukuttua. Ja viime yö oli aivan kamala! Asiakkaat riehui kuin hullut ja tappeluita syntyi niin, että vartija joutui jäämään loppu yöksi vahtimaan, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Oon niin iloinen, ettei ensi viikolla ole ainuttakaan yövuoroa. Nytkin on jo rytmi aivan sekaisin.
Eilen oli tavallista aggressiivisempia ihmisiä liikkeellä. Tuntu, että jokaisella humalaisella oli joku ongelma jonka takia haastaa riitaa. Itsekin melkein sain turpaani, kun yritin mennä väliin kahden miehen ollessa toistensa kurkussa. Tykkään paljon enemmän kikattelevista humalaisista ku niistä joiden on pakko saada tappelu aikaiseksi, jotta ilta olisi onnistunut. On se kumma miten ihmiset muuttuu humalassa. Tai eihän sitä tiedä minkälaisia nuo eilisetkin tyypit on selvinpäin. Saattaahan olla, että ne on silloinkin hieman normaalia ärhäkämpiä. No mutta oli miten oli, tänä yönä saan nukkua omassa sängyssä!

En jaksanut tänään mennä edes salille, mutta eiköhän tänään ollut ihan aiheellistakin pitää lepopäivä. Huomenna sitten taas. Nyt voisin mennä hammaspesulle ja sänkyyn. Uni tuskin tulee, mutta ei jaksa pitää enää silmiä auki.

Eilen ratkesin jälleen. Tuhlasin Gina Tricotiin 70 euroa ja mukaan lähti seksikäs body, lyhyt vaalea farkkutakki ja kuviollinen toppi. Löysin myös Lindexistä ihanat rintsikat ja pinkin korsetin. Korsetti oli niin hot, että ajattelin yllättää sillä Juuson ensi perjantaina, kun se pääsee ensimmäistä kertaa lomille Mulla on sitä niin ikävä, että mikäli se on musta kiinni niin illasta tulee kiihkeä! Jos vaan vielä viikon jaksais odottaa <3 Ajattelin myös laittaa jotain hyvää ruokaa. Sen on oltava SUPER helppoa, koska muuten se ei multa onnistu. Oon niin onneton säheltäjä mitä ruuanlaittoon tulee, että ei parane edes yrittää mitään hankalampaa. Jos jollain on joku helppo ja kiva resepti muistissa niin pistäkäähän tulemaan tänne päin

Heräsin kasilta ja siitä saakka oon juossu hikipäässä touhuamassa kaikkea. Pesin neljä koneellista pyykkiä, imuroin, pyyhin pölyt, kävin kaupassa ja järjestelin paikkoja. Urakan jälkeen pari kaveria tuli käymään ja sit innostuttiinkin lähtee “pornokauppaan” vähän katselee mitä sieltä löytyy. Mä en oo siellä koskaan käyny, vaikka on kovasti mieli tehnyt, koska yksin en oo kehdannu ja kaverit on sattunu käymään aina sillon kun mä en oo päässy mukaan. Ostettiin sitten samanlaiset dildot Millonkahan sitä ehtis kokeilee?

Tämän mielenkiintoisen reissun jälkeen lähdin mökille vanhempia moikkaamaan. Siellä vierähti muutama tunti, minkä jälkeen kävin vielä keskustassa terassilla moikkaamassa Lissua. Olin vaan hetken koska piti päästä kotiin siltä varalta, että Juuso soittaa. Ja se soittikin samantien kun pääsin ovesta sisään. Se kuulosti todella masentuneelta ja vittuuntuneelta. Pelottaa, että sekin saa päähänsä, ettei seurustelu intin aikana onnistu. Siitähän mulla onkin jo kokemusta…

Äsken tulin salilta. Oli älyttömän hyvä treeni ja nyt on hiki. En oo vieläkään jaksanu käydä suihkussa. Kai sitä kohta pitäis mennä, että pääsee joskus nukkumaankin.

Eilen yritin keksiä Juusolle jotain kivaa piristystä, koska tiesin, ettei se kovin hyvin viihdy siellä intissä. Sain sitten päähäni lähettää itsestäni nakukuvan Juuson kännykkään! Lähetin kuvan jossa oon ilman paitaa. Juuso sais olla tyytyväinen, koska mä harvoin riisun rintsikoita (en tykkää mun “tisseistä”, koska niitä ei ole!). Mutta en mä oikein tiedä mitä mieltä se siitä loppujen lopuks oli.. Ehkä se jotain mainitsee kun tulee takaisin kotiin. Kyllä se viestin laittoi jossa harmitteli, ettei voi kuin katsoa. Mutta ehkä se ei sit ollut niin kiva idea kun mä ajattelin. No ihan sama Mä meen nyt sinne suihkuun.

Inhoan ikävää! Kyyneleet nousee silmiin heti kun Juuso käy mielessä. Yritän ajatella kaikkea muuta ja keksiä tekemistä, mutta heti kun pysähdyn miettimään, Juuso palaa mieleeni ja mua alkaa itkettää. Tää kämppä tuntuu niin tyhjältä ilman sitä. Ei olla oltu koko seurustelu aikana päivääkään erossa ja nyt yhtäkkiä mä joudun olemaan heti pari viikkoa yksin. Totta kai Juuso jatkossa pääsee aina viikonloppuisin kotiin, mutta viikonloputkin on niin lyhyitä ja mä oon aina silloin töissä joten niistäkään ei ehdi kamalasti olemaan iloa. Pääsisin edes nukkumaan Juuson viereen. Mitä jos näen painajaista? Kenet mä herätän halaamaan mua? Nyyh.

Tänä aamuna Juuso sitten vietiin pois mun luota. Typerä Suomen armeija! Mä en tiedä miten pärjään yksin ja miten mä saan aikani kulumaan itsekseni. Kaiken lisäksi tänään on ollu harvinaisen syksyinen sää, mikä on masentanut entisestään.

Onneksi saatiin olla tuo viikko kahdestaan poissa Suomesta, irti arjesta. Mallorcalla oli kuumaa ja kiihkeää<3 Nautin täysin siemauksin noista seitsemästä päivästä, jotka sain olla Juuson kanssa 24 tuntia vuorokaudessa. Ilman tuota viikkoa tämä päivä voisi olla entistäkin hankalampi (vai onko se enää mahdollista!!). Toivottavasti Juuso pääsee puolella vuodella, koska en kestä ajatusta päivääkään pitemmästä ajasta.

Tsemppiä muille yksin jääneille!!

Maanantaina kävin siis leikkauttamassa uudet hiukset. Ne on aika lyhyet, mutta ihan jees. Edestä ne on pitemmät kun takaa ja otsikseen laitettiin muutama vaaleampi raita. Näihin on hieman ongelmallista saada laitettua noita clip on-pidennyksiä, mutta kun vaan jaksaa nähdä vaivaa niin kyllä se onnistuu. Vielä en oo tottunut uuteen lookkiini, mutta enköhän tämä pian ala tuntua omalta. Yksi hyvä puoli tässä mallissa on, että urheillessa se on kätevä; ei roiku silmillä, ei hiosta ja se on nopea pestä.

Mun kaveri tuli hesasta tänne sunnuntaina. Shoppailtiin, syötiin, shoppailtiin ja taas vähän syötiin. Oli ihana saada välillä kunnon tyttöseuraa, mutta kyllä Juuson kainaloon oli illalla taas mukava kaivautua ja olla ihan kahden kesken. Tänään riittääkin hommaa sillä me nukutaan enää yksi yö kotona ennen lähtöä Mallorcalle! Tänään ja huomenna täytyy pakata ja pestä pyykkiä ja siivota ja ja ja…

Odotan innolla, että pääsen shoppailemaan siellä reissussa Siellä on ainakin Zara, mistä löydän aina jotain ihanaa. Juusoa tuskin kaupoissa pyöriminen kiinnostaa, mutta mun täytyy varmaan keksiä sille jotain puuhaa siksi aikaa kun itse teen löytöjä

Nyyh! Mä en kestä.

Tiistaina multa jouduttiin ottamaan ihanat (ja kalliit!) pidennykset pois, koska mun OMA tukka niiden välissä oli mennyt aivan kamalille takuille. Pidennykset oli aivan hyvässä kunnossa eikä niitä olisi vielä pitkään aikaan tarvinnut irrottaa, mutta mun omat “ihanat” luonnonkiharat pörröhiukseni olivat menneet niin helvetinmoisille takuille, ettei niitä saanu selvitettyä ellei irrottanut pidennyksiä. Lievästi sanottuna kyllä vitutti! Juoksin parturista suoraan kaupunkiin ja kävin ostamassa clip-on-pidennykset. Olisi pitänyt ostaa sellaiset alun alkaenkin. Ne on helpot laittaa ja halvemmatkin. Nyt mulle syntyi himo näihin kaikenmaailman pidennyksiin. Huomenna ajattelin käydä vielä ostamassa sellasen vaaleen clip-on-raidan On vaan niin mukavaa kun on nätit hiukset. En oo ennen sitä oikeastaan edes tajunnut, koska mun omat hiukset on aina olleet niin kamalat. Mut tunnetaankin pörröpää-nimellä, koska mun hiukset on aina niin villit. Ei niihin oo ikinä voinu mitään kunnon malliakaan leikata, kun ei ne kuitenkaan asetu mihinkään. Nyt onneks kuitenkin löysin nämä pidennykset ja maanantaina menen taas kampaajalle värjäämään ja leikkauttamaan jonkin mallin tähän pörröön. Oon vaihtanut kampaajaa joten luulen, että tällä kertaa saatan saadakin ihan mukavat hiukset ainakin toivon näin.

Vielä tänään ja huomenna töitä, sitten alkaa kahden viikon vapaa. Ensi viikolla lähdetään Juuson kanssa Mallorcalle ja siihen asti saan lomailla. Ihanaa<3 Nyt mulla on loistavasti aikaa urheilla. En oo vielä lähelläkään bikinikuntoa, mutta pakko siellä reissussa on aurinkoa ottaa… Jos sitä jossain salaa niin, ettei kukaan näe.

Viime yönä heräsin siihen kun puhelin soi ja soi ja soi. Ajattelin olla vastaamatta, mutta kun puhelin vain jatkoi soimistaan, oli mun pakko nousta katsomaan kuka kehtaa häiritä keskellä yötä. Suureksi yllätyksekseni se oli mun entinen treenikaveri Toni josta en ole kuullut mitään pitkään aikaan, en edes muista koska viimeksi. En tiedä mistä se oli yhtäkkiä saanut päähänsä soittaa mulle, mutta kovasti se olisi halunnut nähdä. Juuso taisi olla niin unenpöppörössä, ettei se enää muista koko puhelua. Onneksi.

Nyt on mentävä suihkuun, koska haisen niin pahalle. Kävin äsken lenkillä

Eilen taas pyörin päivän kaupungilla ja mukaan tarttui jos jonkinlaista vaatetta ja korua. Ostin mekon, topin, kahdet korvikset, kaulakorun, parit rintsikat ja pikkarit, sekä hupparin. Niin ja vielä sellaisen “liivin”. Rahaa meni ja hyvä mieli tuli. Nyt tuntuu kylläkin hieman pahalta, että menin tuhlailemaan niin paljon, mutta tänään tekee taas mieli lähteä shoppailemaan! Sairaus se on tämäkin näköjään.

Viime yönä näin niin erikoista unta, etten ole aikoihin nähnyt. Olin kaverini ja joiden vieraiden ihmisten kanssa helikopterissa joka oli yhtä iso ja hieno kuin hotellihuone. En tiedä mikä oli matkan tarkoitus tai mihin oltiin menossa, mutta yhtäkkiä kesken kaiken kaveri kiskoi multa housut jalasta ja kröhömm..

Oli kamalaa herätä aamulla. Oksettavaa. Todella oksettavaa. Mistä nämä unet tulee? Mulla ei todellakaan ole koskaan ollut minkäänlaisia ajatuksia tuollaisesta toiminnasta eikä varsinkaan hyvän ystävän kanssa. Tekee pahaa muistella koko unta. YÄK!

Eilen vedin hullun jalkatreenin. Illalla nukkumisesta ei sitten meinannutkaan tulla mitään ja tänään istuminenkin tekee kipeää. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä Mulla on nyt aivan toisenlainen asenne treeniin ja ruokaan. Ennen oon pelännyt syödä (hieman vieläkin), mutta nyt vedän hirveitä määriä ruokaa päivässä. Oon vihdoin tajunnut, etten mä oikeasti saa lihasta jos en syö. Tottakai olen sen aina tiennyt, mutta vasta nyt ymmärtänyt, että se pitää myös mun kohdallani paikkansa. Mulla nyt on aina ollut omituinen suhde ruokaan, mutta tällä hetkellä suhtaudun syömiseen yhtä innokkaasti kuin treenaamiseenkin.

Tänään tein olkapäät, hauikset ja ojentajat. Oli jälleen loistava treeni. Huomenna täytyy varmaan pitää välipäivä, että jaksaa tehdä sitten seuraavan treenin taas kunnolla. Eikä huomenna varmaan kauheesti mitään jaksaiskaan ku oon taas yövuorossa…

Tähän asti oon valittanut kuinka Juuson entinen vaivaa mun päätäni (ja vieläpä ihan ilman syytä), mutta nyt tilanne on toisinpäin. Eilen mun oli pakko selvittää Juusolle miks vaikutan välillä tosi mustasukkaiselta ja siltä etten luota siihen pätkän vertaa. Kerroin sille kuinka mua joskus petettiin ja että sain tältä samaiselta jätkältä vielä klamydiankin. Se taisi ymmärtää, mutta toisaalta sitä jäi myös kaivelemaan se, että oon ollut jonkun muunkin kanssa. Se oli koko eilisen päivän vaisu ja masentuneen oloinen ja pyyteli sitä anteeksi. Ei se mua haitannut koska tiesin tasan tarkkaan miltä tuntuu ajatella oma kulta jonkun toisen kanssa. Kyllähän muakin edelleen häiritsee Juuson entinen, mutta en haluaisi, että Juuso vaivaa päätään mun entisillä jutuilla, koska niillä ei ole enää mitään merkitystä. Toivottavasti pystytään molemmat nyt unohtamaan nämä typerät jutut joilla ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä mitä meillä on nyt. Ja se on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut <3

Mun päivä ei kyllä ala ilman aamupoikia! Niillä on just niin hölmö huumorintaju ku mulla. Joka aamu saan räkättää ääneen niiden jutuille. Varsinkin nämä kermakakku-keskustelut oijoi. Pakko käydä ostamassa tää uus aamupoikien levy. Jos on paska päivä niin sen kun pistää soimaan niin varmasti piristyy!

Vieläkin vaivaan päätäni Juuson exällä, vaikka tiedän sen olevan turhaa. En haluaisi ajatella asiaa enkä olla mustasukkainen, mutta silti Juuson exä kummittelee mielessä koko ajan. Miksi? Tiedän sen olevan typerää eikä mulla edes ole mitään syytä olla huolissani. Jostain syystä en kuitenkaan pääse eroon ajatuksistani. Ehkä aika auttaa unohtamaan.

Meillä menee edelleen loistavasti Juuson kanssa. Mä en olisi ikinä voinut uskoa löytäväni tai saavani näin upeaa poikaystävää. Kaikkein ihaninta on, että päästään pian yhdessä matkalle. Vanhemmat nimittäin lupas maksaa meille ulkomaanmatkan ylppärilahjaksi. Lähdetäänkin jo kuukauden kuluttua Mallorcalle. Pakko lähteä mahdollisimman pian, koska sittenhän Juuso joutuukin jo armeijaan. Mä niin toivon, että se selviää siitä puolella vuodella, koska mä en kestä sitä ikävää jos se joutuukin olemaan vuoden. No… aika näyttää.

Saa nähdä miten mulle itselleni käy. En tiedä vieläkään tarkalleen miten tämän välivuoteni käyttäisin. Ainakin aion treenata täysiä.

Meillä ei Juuson kanssa ole pahemmin ollut puhetta entisistä tyttö- ja poikaystävistä. Viime viikonloppuna kuitenkin pienessä hiprakassa tulin kysyneeksi entisestä tyttöystävästä, koska tiesin, että sellainen oli olemassa. Kadun, että kysyin, mutta tiedän että asia vaivaisi vaikka en olisi koskaan kysynytkään. Sain kuulla että tämä entinen tyttöystävä on lukioaikaisen “kaverini” isosisko. En tiedä miltä tämä isosisko näyttää tai minkälainen ihminen hän on, mutta jos hän yhtään muistuttaa sisartaan niin hän on kaunis ja hyvä kroppainen. Loistavaa. Viime syksyn jälkeen he eivät ole kuulemma pitäneet yhteyttä ja Juuso vannoi, ettei ole koskaan ollut niin vakavissaan kuin on mun kanssa jne. Miksi mua siis vaivaa se, että Juusolla on ollut joku toinen ennen mua? Onhan mulla itsellänikin ollut jätkiä jos jonkinlaisia. Musta tuntuu, että eniten mua häiritsee se, että tiedän Juuson maanneen tämän kyseisen tytön kanssa (useita kertoja luultavasti jos ovat kerta seurustelleetkin) ja koska epäilen että tällä tytöllä on miljoona kertaa upeampi kroppa kuin mulla. On mullakin ollut useita petikavereita ennen Juusoa, mutta silti… Tiedän unohtaneeni heidät ja tiedän etteivät he merkitse enää mitään mulle. Mutta entä Juusolle…?

Onko tää aivan typerää? Miksi oon näin mustasukkainen jostain entisestä tyttöystävästä joka ei kuulu kuvioihin enää millään tavalla? Tiedän, että Juuso rakastaa mua ja on tosissaan. Miksi siis annan jonkin näin typerän asian häiritä itseäni?

Nyt on torstai enkä ole vieläkään saanut ainuttakaan kutsua pääsykokeisiin. Juusolle niitä on tullut pitkin viikkoa. Äsken jälleen postiluukku kolahti ja juoksin innoissani katsomaan josko olisin tänään saanut edes yhden kirjeen, mutta paskat. Juusolle kylläkin tuli neljä kutsua!

Mä en tiedä yhtään mitä teen jos en pääse mihinkään kouluun. Ensin en ollut varma mihin haluan tai haluanko ollenkaan. Mitä enemmän olen asiaa ajatellut, sitä varmempi olen siitä mitä haluan. Mä en halua mitään muuta kuin kouluttautua fysioterapeutiksi. Se on ainut ala mikä on lähellä sydäntä. Mikään muu ei kiinnosta. Mitä siis jos en tänä, enkä ehkä ensi vuonnakaan pääse kouluun? Mitä teen? En aio jäädä tarjoilemaan roskaruokaa loppu elämäkseni.

Huominen on toki vielä aikaa saada kutsu pääsykokeisiin, mutta olen jo menettänyt toivoni. No saanpahan vuoden aikaa vielä pohtia muita vaihtoehtoja ja ansaita hieman rahaa.

Pelottavaa, mutta toisaalta aika hauskaa, kun ei ole aavistustakaan siitä mitä seuraavaksi tekee tai mihin joutuu. Toivottavasti saan kuitenkin tehdä töitä vaikka koulupaikkaa ei mulle aukenisikaan. Pakko nimittäin vuokrakin maksaa..

Tää on helvetin stressaavaa. Siis tämä laihdutus ja kaikki. Mulla on itsellä kamalat paineet siitä miltä näytän nyt ja siitä miltä mun pitäisi näyttää. Oloa ei helpota yhtään se, että mulla on sellainen tunne, että Juusokin tykkäisi enemmän jos olisin laihempi. Se kyllä sanoo, että olen hyvä tällaisena ja plääplääplää, mutta miksi se muuten olisi niin innokkaana “auttamassa” mua tässä laihdutuksessa? Tiedän, että ex-anorektikkona ajattelen muiden sanomiset ja tekemiset eri tavalla kuin he ehkä tarkoittavat, mutta silti mietin näkisikö Juuso mut haluttavampana ja kauniimpana jos olisin laihempi. Tottakai näkisi, koska olisin silloin paremman näköinen! Tuntuu vaan pahalta jos en kelpaa tällaisena. Tai kelpaan, koska eihän Juuso muuten olisi mun kanssa. Mutta pelkäänkin, että ehkä se pian alkaakin katsella muita. Nyt on kesä ja kaikki tytöt pukeutuu vähiin vaatteisiin. Miehillä on siis mitä katsella… Mun on pakko edetä nopeampaa tässä painon pudotuksessa. Mä haluan antaa vain parasta Juusolle. En halua, että sen tarvitsee katsella muita. Ei se ole sen tyylinen ihminen, mutta mistä sitä tietää…

Mun on pakko päästä kuntoon.

Aamulla vaaka näytti 0.6 kiloa vähemmän kuin eilen. Jos jatkan samalla tahdilla ei mene kauaa kun olen taas hoikempi. Jihaa Mä niin odotan, että saan laittaa jalkaan yhdet farkut mitkä ostin jo aikoja sitten. En oo kertaakaan käyttäny niitä koska en mahdu niihin mutta tavoite onkin pian sopia niihin!

Juuso oli aamulla pahalla päällä ja vaisu. Kyllä mä tiesin, että se oli vaan väsyny ja vittuuntunu sen takia, mutta jotenkin kuitenkin ärsyynnyin siitä. Äsken se soitti töistä ja pyys anteeks.<3 Ei jätkät tee niin. Ei ainakaan ne kehen mä oon tutustunut. Ei muut kuin mun ikioma Juuso<3 Mä en voin sanoin kuvata kuinka tärkeä se on ja kuinka paljon mä sitä rakastan.

Ikinä en oo kuvitellut meneväni naimisiin, mutta mitä enemmän mä vietän aikaa Juuson kanssa, sitä varmempi mä oon siitä että haluan viettää sen kanssa loppu elämäni. Ei kuulosta multa yhtään ja on vastoin kaikkea sitä mitä oon aikaisemmin sanonut ja ajatellut, mutta nyt asiat onkin toisin.  Mä oon onnellinen. Mä ihan oikeasti olen ONNELLINEN<3

Eksyin eilen katselemaan vanhoja valokuvia. Mulle tuli niin paha olla, että ihan oksetti. Miten mä oonkin päässyt tähän kuntoon! Oon nykyään tämmönen läski lössykkä, vaikka edelleen salilla käynkin ja syön terveellisesti. Erona vanhoihin aikoihin onkin se, että nykyään syön kunnolla ja monta kertaa päivässä. Ennen saatoin syödä pelkän jugurtin/raejuustoa päivässä ja salin jälkeen join tietenkin aina palautusjuoman. Siinä se päivän ruokailu sitten olikin. En haluaisi palata takaisin näihin ruokatottumuksiin, mutta jos en saavuta kroppaani muuten niin sitten en näe muuta keinoa.

Tällä viikolla mulla on vapaata joten ehdin hyvin treenata ja samalla myös levätä. Mä aion päästä vielä kuntoon. Kesäksi en ehdi mutta jos edes ensi kesäksi niin hyvä. Mulla on  motivaatio nyt niin korkealla, etten voi epäonnistua. Mun on PAKKO saada kroppani takaisin.

Nyt on sitte hiusten pidennykset laitettu. En tiedä näytänkö paremmalta vai huonommalta, mutta ainakin erilaiselta. Menee jonkin aikaa kunnes totun näihin hiuksiin, mutta ainakin olo on jotenkin paljon tyylikkäämpi. Haluaisin kuulla ja nähdä kavereiden reaktiot mutta en tiedä koska taas ehdin nähdä niitä.

Juuso on töissä ja mulla on tylsää. En yhtään osaa olla yksin kotona nykyään. Mua todella pelottaa mitä mun elämästä tulee sitten kun Juuso heinäkuussa lähtee inttiin. Mulla tulee olemaan todella kova ikävä ja yksinäinen olo.

Pitkästä aikaa vapaapäivä enkä oikein tiedä mitä tekisin. Kaupassa pitää käydä ja menen tänään ottamaan hiusten pidennykset, mutta muita suunnitelmia ei sitten olekaan. Pelottaa miltä näytän illalla. Mitä jos pitkät hiukset ei sovikaan mulle? Mulla on aina ollu olkapäille asti ulottuvat hiukset, koska ne ei yksinkertaisesti vain kasva siitä pitemmäksi. Haluaisin muuttaa kokonaan ulkonäköäni ja tyyliäni. Olen niin kyllästynyt siihen miltä näytän! Jostain pitäisi vain saada taiottua lisää rahaa. Vaikka joka päivä raadan töissä, silti tili on lähes tyhjä. Ehkä ylioppilasjuhlien jälkeen oon hieman rikkaampi

Mut nyt lähden jonottamaan eläkeläisten kanssa Minimanin ovien taa! Pitäähän sitä nyt olla ensimmäisenä kaupassa sisällä!

Tytöt ovat minun ikäisiäni, jotkut jopa vuoden tai pari nuorempia. Jo alaikäisenä he marssivat yökerhoon jonon ohitse ja suoraan sisään. Ei papereita, ei vip-korttia, eikä sanaakaan portsareiden kanssa. Ovella seisovat kolme körmyä eivät reagoi kikattavan tyttölauman sisääntuloon millään tavalla. He ovat VIP.

Tytöt ovat mielestäni samanlaisia kuin kaikki muutkin nuoret. Hieman pinnallisempia ja tyhmempiä vain. Ulkonäköön he kiinnittävät huomiota tavallista enemmän ja vanhemmat maksavat kaiken merkkivaatteista ryyppäämiseen.

En voi olla miettimättä miten nämä tytöt ovat ansainneet etuoikeutetun asemansa? En ole kateellinen, ihmettelen vain.

Yhteiselo Juuson kanssa on ollut helmpompaa kuin kuvittelin. Luulin aina, ettei musta ole asumaan kenenkään kanssa saman katon alla, koska oon välillä turhankin tarkka siitä miten mikäkin asia tulee hoitaa ja tarvitsen usein myös aikaa olla yksin. Oon kuitenkin yllättänyt itseni olemalla paljon rennompi näiden asioiden suhteen. En kaipaa omaa rauhaa enkä yksinoloa lainkaan. En myöskään saa hirvittäviä raivareita pöydällä olevista leivänmuruista enkä edes vessanpeilistä jossa on hammastahnaroiskeita. Tärkeinä on, että Juuso on täällä mun kanssa. Mä en osaa enää edes kuvitella asuvani yksin. Mietinkin tässä juuri, että miten tulen toimeen sitten kun Juuso heinäkuussa lähtee armeijaan. Pelottaa. En haluaisi enää poikaystävää joka on intissä. Kimmosta jäi paha mieli ja pelko siitä, että suhde palvelusaikana on mahdoton saada onnistumaan. Juuso nyt on kuitenkin kaikella tavalla erilainen kuin Kimmo. Ehkä me siis onnistutaankin. Päivä kerrallaan, sitä mä yritän itselleni edelleen jatkuvasti hokea, kun alan murehtia liikaa.

Kaikesta huolimatta elämä on aika ihanaa.

Elämä ilman nettiä on vaikeaa! En mä muuten olen riippuvainen, mutta tästä blogista on tullut jo osa elämää. Vaikeaa, kun ei ole päässyt purkamaan tuntojaan tänne. Nytkin olen koululla, koska kämpillä ei ole vielä konetta eikä nettiä. En siis viitsi kauheasti juoruta, mutta jotta kenenkään ei tarvitse ihmetellä mihin olen kadonnut niin kerron pikaisesti, että muutin Juuson kanssa yhteen ja meillä on mennyt aivan loistavasti. Töissä olen ollut lähes joka päivä ja vittuunnun tuohon hommaan päivä päivältä enemmän. Palkkakin on huono. Mutta pakko sitä on hommia painaa, että saa vuokran maksettua ja vähän syötyäkin. Ensi viikolla pääsen jo kotoa surffailemaan joten siihen asti, bye.

Tiedän järkyttäväni kaikkia kertoessani, että jo ensi viikonloppuna pääsemme Juuson kanssa muuttamaan saman katon alle. Löydettiin täydellinen kaksio aivan keskustan tuntumasta ja se vapautuu ensi viikon lopulla. Mä oon aivan innoissani ja aloin jo pakkailla astioita sun muita. Vanhemmat ei ole vielä pistänyt hanttiin, mutta eiköhän sekin hetki vielä koita. Tämä tuli äkkiä, mutta mulla on varma olo tästä. Mä todella todella todella uskon, että Juusolla ja mulla asiat luistavat tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Kerrankin ajattelen näin, tää ei ole yhtään mun tapaistani.

Ihanaa päästä muuttamaan omaan kotiin, mutta onhan se samalla kaikin tavoin suuri muutos. Kohta mun on hoidettava aivan kaikki asiat itse ja myös pärjättävä yksin. Toivon, että vanhemmat voivat tarvittaessa auttaa rahallisesti, ainakin alkuun pääsemisessä, mutta se riippuu siitä mitä mieltä isä on mun muutostani. Saattaa hyvinkin olla, että se sanoo välit poikki ja mä olen todellakin omillani. Toivotaan kuitenkin, ettei se tee niin. Mä kuitenkin tarvitsen vanhempia vielä

Töissä olin eilen muutaman extra tunnin, mutta sehän tietää vain rahaa. Täytyy tästä lähtien ottaa kaikki vapautuvat vuorot, koska rahaa tulee nyt menemään enemmän kuin koskaan. Itsenäistyminen on ihanaa, mutta myös stressaavaa! En halua olla riippuvainen vanhemmista, mutta pakko kai se on myöntää, että ilman heidän apuaan seuraavat kuukaudet tulisivat olemaan hankalia.

Onpa ollut häslinkiä viime aikoina. En ole edes ehtinyt blogiani päivittämään!

Töitä on riittänyt melkein joka päivälle ja huomenna on viimeinen urakka koulun suhteen, nimittäin matikan yokoe. Apua! Mua vituttaa kyllä todella paljon jos mun lakki jää jostain matikasta kiinni. Pelkään, todella etten tule läpäisemään sitä. Sen näkee sitten huomenna, mutta pidetään joka tapauksessa peukkuja!

Juuson kanssa ollaan etsitty ahkerasti asuntoja ja löydettiinkin jo yksi mitä mennään ensi viikolla katsomaan. Tää yhteenmuutto tulee kyllä aika pian eikä tää oo yhtään mun tapaista, mutta tää vaan tuntuu oikealta. Ja mulla on mennyt viime aikoina taas vanhempien kanssa sukset ristiin vähän väliä, joten kotoa muuttaminen on vain hyvä asia. Sitä paitsi Juuso menee heinäkuussa inttiin joten saan sitten aika paljon asua itsekseni. Vuokrat vaan tuntuu olevan taivaissa!

Oonko koskaan puhunu mun mummosta? No olin tai en niin se on ollut kuusi vuotiaasta saakka mun “paras ystävä” ja todella tärkeä mulle. Ollaan oltu tosi läheisiä ja puhuttu kaikesta maan ja taivaan väliltä. Nyt sain kuitenkin pari kolme viikkoa sitten kuulla, että kaikki mitä mä mummolle luottamuksella olin kertonut, se oli heti juossut kertomaan eräälle toiselle. Nimittäin Lissun, mun kaverin, mummolle. Mä loukkaannuin todella paljon ja suutuin erittäin pahasti. Mä myös sanoin sen sille ja sen jälkeen en ole pitänyt mitään yhteyttä koko ihmiseen. Eikä sekään muhun. Ei edes pyytänyt anteeksi! Kaiken huippu oli, että se oli vielä tämän jälkeen yrittänyt Lissun mummolta udella mun asioista ja siitä mikä mun mielen pahoitti. Ikään kuin siinä enää olisi mitään epäselvää! Varsinkin, kun mummo on aina sanonut että mä voin puhua sille luottamuksella eikä se kerro asioita eteenpäin. PASKAT. Kehen tässä enää voi luottaa? Tuntuu pahalta katkaista välit, mutta mun luottamus ja arvostus pitää ansaita ja mummo menetti kaiken sen mitä mä pidin perustana meidän väliselle suhteelle. Mä en voi antaa anteeksi. Tekee pahata hylätä ihminen joka on kuitenkin ollut niin tärkeä ja suuri osa elämää jo monen vuoden ajan. Mummo on aina mummo, vaikka en voi ajatella siitä ihmisestä enää samalla tavalla kuin ennen. Mä luulin aina että meillä on ainutlaatuinen suhde muihin kavereihini ja heidän isovanhempiinsa nähden, mutta tää kaikki olikin vain valetta. Taidan mennä hakemaan tavarani sieltä joku päivä. Jos tässä nyt pääsee pian muuttamaankin niin mun joitakin astioita on siellä ja ne on pakko saada mukaan.

Yks ilta tässä kun oltiin Juuson kanssa vähän peiton alla “puuhailtu” ja maatiin siinä sitten vierekkäin, kysyin mitä sen mielessä liikkuu. Se kun näytti niin mietteliäältä. Se sitten vastasi, että “sitä, että mä taidan vähän rakastaa sua”. Mä sitten töksäytin siihen, että “höpöhöpö” ja hädissäni pussasin sitä otsalle. Olihan se vähän tökeröä… mutta mä vaan hämmennyin niin. Kukaan ei ole koskaan sanonut mulle mitään tuollaista ja sitten aloin vielä samalla sekunnilla miettiä miksi Juuso sanoi niin. Mietin sanoiko se sen sen takia mitä juuri oli tapahtunut vai tarkoittiko se sitä todella. Eihän me olla vielä tunnettu kauaa, mutta kyllä mullakin on paljon tunteita sitä kohtaan. En mä silti uskalla vielä rakastaa sanaa käyttää. Miesten pään sisälle on niin mahdottoman vaikea päästä…

Mä oon todella onnellinen.

Tänään oli psykan kirjotukset ja jäljellä on enää matikka jonka takia en jaksa edes stressata. Mulla ei ole sen suhteen muuta tavoitetta kuin, että pääsen läpi. Töissä on ollut melko hermoja raastavaa, mutta eiköhän se siitä. Asiakaspalvelussa on sekä hyvät että huonot puolensa. Hyvää on se, että näkee ihmisiä ja aika kuluu nopeasti. Huonoa taas on nimenomaan ne asiakkaat. Jotkut ihmiset osaa sitten olla nyrpeitä ja jaksavat valittaa valittamisesta päästyään. Se täytyy vain kestää.

Juuson kanssa ollaan nähty edelleen joka päivä ja meillä on mennyt loistavasti. En voi kuvitella kyllästyväni siihen ja toivon mukaan sekään ei ikävysty mun seuraan

Viime viikko meni täysin bailatessa. Mulla oli keskiviikkona synttärit ja oltiin parin kaverin kanssa juhlimassa niitä laivalla. Tanssittiin hiki päässä koko yö ja juomiseen hukku rahaa ihan mukavasti. Mutta kerran vuodessa ne synttärit on, että kai sitä vähän saa juhlia Ja eipä se biletys siihen keskiviikkoon ja torstaihin jääny vaan kotona oli vielä koko poppoolle pippalot sitten perjantaina. Aloteltiin meillä jo hyvissä ajoin ja jatkettiin sitten baariin. Mä en oo ikinä juonu niin paljon ku perjantaina, hetkeäkään en ollut kuivin suin. Enkä oo kyllä ikinä saanu niin paljon lahjoja ku sain nyt 19 on turha ikä, mutta näköjään kaverit halus muistaa mua. Ihania<3

Mulla on niin höpsö olo, kun oon koko ajan niin ilonen. En oo tottunut olemaan iloinen. Oon onnistunut tässä positiivisuudessa paremmin kuin olisin osannut edes kuvitella. Hyvä vaan

Niin ja lisäsin tuonne muuten mun sähköpostiosotteen jos joku haluaa pistää viestiä

Mä en koskaan ole ollut kunnollisessa suhteessa. Kaksi kertaa olen seurustellut, mutta tarkemmin ajatellen kumpaakaan niistä ei voi sanoa oikeaksi suhteeksi. Ensimmäinen poikaystäväni oli jätkä josta halusin vain päästä eroon. Se oli tajuton vakoilija ja aivan raivohullu(muistatte varmaan kun aikoinaan valitin), josta parin kuukauden eroprosessin jälkeen vihdoin pääsin irti. Toinen olikin sitten Kimmo, joka oli kaikkea muuta kuin helppo ja avoin ihminen (miksi mä edes hullaannuin siihen?!).

Nyt oon kuitenkin toiveikas uuden löytöni suhteen Juuso on paras poikaystäväehdokas mitä mulla on koskaan ollut. En tiedä seurustellaanko me, koska asiasta ei varsinaisesti ole ollut puhetta, mutta kyllä tämä vähän siltä vaikuttaa. Ollaan nähty nyt päivittäin ja esitelty toisemme jopa kavereillemme jne. Niin ja kyllähän me seksiäkin jo harrastettiin… tiedän. Se tapahtui liian pian, mutta ainakaan toistaiseksi siitä ei ole ollut mitään ongelmia. Ja me halutaan olla jatkuvasti yhdessä, puhutaan ihania ja ahh.. kaikki on Juusossa ja tässä meidän jutussa on niin ihanaa. Hauskaa, että edes välillä asiat on hyvin<3

Tällä hetkellä oon tyytyväinen elämääni. Koulu on enää kirjoituksia vaille ohi, pian pääsen aloittamaan työt ja ihmissuhderintamallakin menee kiitettävästi. Koskaan ei pitäisi sanoa olevansa onnellinen, koska silloin voi olla varma, että kaikki menee pieleen pahemman kerran, mutta otan sen riskin.

Mä oon ollut niin tyhmä vähän joka asiassa. Pahinta on, etten ole edes oppinut virheistäni. Nyt olen kuitenkin huomannut, että tietyissä asioissa osaan toimia jo fiksummin. Mitä tulee ihmissuhteisiin, mulla on vielä tuhottomasti opittavaa, mutta kaikki aikanaan. Tällä hetkellä yritän olla sössimättä asioita Juuson kanssa ja pitää kavereihin mahdollisimman paljon yhteyttä.

Syöminen on mun pahin ongelma edelleen… En tiedä paranenko tästä ikinä, mutta ainakin paino on tätä nykyä normaali, hieman pullukka jopa. Jatkuvasti sekä pelkään että rakastan ruokaa. Koskaan en oo ollut näin lihava, kun nyt oon ja se ahdistaa. Voisinpa vain olla ajattelematta asiaa, mutta tunnen oloni norsuksi koko ajan ja varsinkin miesten seurassa. Nyt kun olen ollut pyöreämpi, en ole kuullut ulkonäöstäni kehuja oikeastaan lainkaan. Ennen sain kuulla piristäviä kommentteja paljon useammin… En halua ajatella tätä nyt.

Oli miten oli.. oon nyt joka tapauksessa tyytyväisempi itseeni ja elämääni kuin aiemmin. Ja tällä kertaa aidosti.

Mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän väsyttää. Mulle ei selvästikään sovi yli 8 tunnin yöunet. Eilen menin joskus neljän-viiden maissa Juusolle. Katsottiin leffa, haahuiltiin ympäriinsä ja laitettiin ruokaa. Sen kaverit kävi kääntymässä siinä, mut me ei lähdetty mihinkään. Oltiin niillä koko ilta ja mä jäin sit yöks. Yhdessä vaiheessa iltaa se sano, että “mä en tarvii ku sut” ja pussas mua  Mä sulan! Tänään nähdään varmaan vielä illalla<3

Tänä aamuna, kun heräsin mua vitutti. Mulla oli hyvä mieli, mutta vitutti niin ankarasti. Mietin miksi mä olen kerta toisensa jälkeen retkahtanut mieheen joka ei ansaitse mua. Se, että kukaan jätkä ei ole osannut arvostaa mua on niiden tyhmyyttä, mutta se, että mä en ole tajunnut sitä, on jo typerää. Mutta niin kuin sanotaan, rakkaus on sokeaa. Mä olen kieltäytynyt näkemästä miten jätkä toisensa jälkeen on kohdellut mua kuin paskaa. Mä haluan uskoa ihmisistä vain hyvää enkä jostain syystä suostu ymmärtämään, että joku on kusipää, vaikka merkit olisivat täysin selvät. Siksi mua tänä aamuna niin suuresti ottikin päähän. Minkä ihmeen takia mä haikailen sellaisten ihmisten perään joista ei ole ollut mulle kuin haittaa? Eihän siinä ole mitään järkeä. Se, että jonkun kanssa on joskus ollut mukavia hetkiä, ei korvaa sitä, miten paljon loppujen lopuksi sattuu. Niinpä mä päätin elää tästä päivästä alkaen hetkessä. En aio enää murehtia ja miettiä menneisyyttä. Ei ne asiat siitä parane vaan juuri päin vastoin.

Kimmo, haista paska.

Itse asias en edes soittanu. Laitoin viestin mutta samapa tuo, koska se tuotti joka tapauksessa tulosta Ajelin siis Juuson luo katsomaan Salkkarit. Oli muuten hauskin jakso mitä siinä sarjassa on koskaan tehty No, mutta anyway… Oli mielettömän kivaa. Pussailtiin ja kutiteltiin ja halattiin ja se on niiiiiin namm… Viikonloppuna nähdään taas. Ainakin niin oli puhetta ja kyllä mä niin myös uskon. Hihhei. Nyt on hyvä mieli. Kai se pian taas muuttuu!

Musta on tullut todella tylsä. Mun elämässä ei tapahdu mitään, enkä mä itse tee yhtään mitään. Eilenkin istuin koko päivän kotona enkä edes nähnyt ketään. Se, etten ole nähnyt ketään ei kylläkään ole ollut musta kiinni. Kaikki kaverit vaan on joko koulussa tai jossain muualla reissaamassa. Mulla kun on tätä lukulomaa niin aika käy todella pitkäksi. Ja oon vielä niin laiska, etten jaksa edes käyttää tilaisuutta hyväkseni ja lukea. Tähän on tultava muutos. Eihän tämmöisestä “elämästä” ole mihinkään.

Uskallanko soittaa Juusolle tänään ja kysyä jos se puuhastelis mun kanssa jotain? Tää tilanne on taas niin hankala, kun en tiedä mitä tää sen puolelta on. Mähän sitä alunperin pyysin sinne leffaan ja sen jälkeen ollaan nähty kahdesti, kerran sen aloitteesta ja toisen kerran mun. Vaikka se niitä suukkoja on halunnut vaihtaa jne. mutta kuitenkin. Onkohan se niin ujo et se ei uskalla pyytää mua mihinkään vai eikö se halua? Vaikea kuvitella ettei se haluaisi, koska se on kuitenkin käyttäytynyt niinku on käyttäytyny. Hmm… Mä en tiedä olenko liian päällekäyvä jos soitan sille tänään? mielipiteitä?

Mun mielialat heittelee niin, että itsekin alan kyllästyä tähän jatkuvaan vuoristorataan. Välillä tuntuu, että koko elämä hymyilee ja kaikki on niin mielettömän ihanaa, mutta hetken päästä taas tuntuu, ettei missään ole mitään intoa.

Mä oon huono olemaan yksin. Ennen nautin yksinolosta, mutta nykyään ahdistun heti kun joudun olemaan itsekseni enkä ymmärrä miksi. En tarkoita sinkkuna olemista vaan yleensäkin sitä, ettei ole seuraa. Musta olis kiva, että joku olis lähellä. Ei tarvitsisi tehdä tai puhua mitään, mutta jo pelkkä toisen läsnäolo helpottaisi tätä kamalaa ahdistusta.

Mä en ole kuullut Kimmosta mitään. En yhtikäs mitään sen jälkeen kun päätettiin erota ja vahingossa törmättiin baarissa. Senkin takia on paha olo. Se helpottaa välillä, mutta tällaisina hetkinä kun olen yksin ja alan miettiä asiaa, alkaa samantien masentaa. Eilen oli mukavaa, kun Juuso oli seurana ja sain maata sen kainalossa. Ei tarvinnut olla yksin ja sen kanssa oli muutenkin hyvä olla. Nyt en ole nähnyt ketään koko päivänä ja yksinäisyyden tunne on entistäkin pahempi.

Mä tiedän kiusaavani itse itseäni. Tuntuu kuin oikein hakisin hankaluuksia ja pahaa oloa. Miksi pitää kuunnella masentavaa musiikkia jos on masentunut olo? Ja miksi, miksi pitää kiinnostua ihmisistä joiden tietää satuttavan?

Juuso sitten tuli aikaisin illalla ja lähti myöhään yöllä maattiin kahdeksan tuntia mun sängyssä liikkumatta mihinkään. Juteltiin, katsottiin telkkaria ja siliteltiin toisiamme. Kutiteltiinkin ja muutama pusu tuli myös vaihdettua nams! Se on niin ihana. Mä en ikinä olis voinu kuvitellakaan, että mulla vois olla jotain tekoo tollasen jätkän kanssa. Liian hyvää ollakseen totta! Kuvittelepa pääseväsi tähän syliin niin tiedät miltä musta nyt tuntuu!

Oh my God! Nyt löyty jätkä joka totaalisesti vei jalat alta. Muistatko, kun kerroin siitä söpiksestä jota pyysin leffaan? No mehän sit käytiin leffassa ja voi luoja! Me oltiin heti ku vanhoja kavereita, juttu lenti ja oli hauskaa. Eilen se soitti ja pyys mua niille. Istuin siellä koko illan ja järkytyin kun yhtäkkiä huomasin paljonko kello oli. Aika oli menny ihan tajuttoman nopeasti enkä silti olisi halunnut lähteä. Nyt mä vasta tajuan, etten menettänyt Kimmossa mitään. Mä tiedän jo nyt Juusosta enemmän kuin Kimmosta koko sinä aikana kun oltiin yhdessä. Me jopa pussattiin eilen Mä en löydä siitä mitään huonoa! Se on kerta kaikkiaan täydellinen. Niin ulkonäöltä kuin luonteeltaankin. Ja kohta se tulee käymään meillä. Vähän jännittää ku tää meidän kämppä on niiden olkkarin kokoinen ja porukatkin on kotona, mut katsotaan miten käy. Mä höpötän ku ekaluokkalainen, mutta en mä ikinä olekaan ollut kenenkään tapaamisesta näin innoissani. <3

Siitä on jo pitkä aika, kun oon viimeks oikeasti ollu treffeillä. Sillon kesän lopulla Kimmon kanssa käytiin leffassa ja pari kertaa syömässä ennen kuin alettiin kunnolla tapailla ja myöhemmin sitten seurustella.

Tänä iltana menenkin leffaan sen upean jätkän kanssa meidän koulusta. Mua ei ole varmaan koskaan jännittänyt kenenkään tapaaminen näin paljon. Mä oon vaan haaveillu ja kuolannu sen perään koulussa, mutta en oo koskaan edes ajatellu puhuvani sille, saati sitten meneväni sen kanssa treffeille! Toivottavasti jännitys kaikkoaa sitten kun näen sen.

Pitäkää peukkuja!

Siitä on tasan viikko, kun selvässä yhteisymmärryksessä päätettiin erota Kimmon kanssa. Me sovittiin, että jatketaan kavereina ja mä toivoin, että me todella pystyttäis siihen, mutta eilen tajusin, ettei se onnistu niin kuin pelkäsinkin.

Eilinen ilta alkoi hyvin. Pyysin leffaan sitä jätkää, josta joskus aiemmin mainitsinkin. Se söpö urheilijajätkä meidän koulusta, jonka perään kuolasin silloinkin, kun seurusteltiin vielä Kimmon kanssa. Ja mikä parasta, se suostui! En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että se suostuisi, mutta kannatti näköjään kysyä. En vielä tiedä koska toteutetaan tämä leffa idea, mutta toivon mukaan pian. Haluan päästä elämässä taas eteenpäin.

Eilen olin Lissun, sen poikaystävän ja sen poikaystävän kavereiden kanssa viihteellä. Aloteltiin ensin Lissun luona ja mentiin sitten taksilla kaupunkiin. Ilta oli mahtava siihen saakka kunnes mentiin baariin ja näin Kimmon heti astuessani ovesta sisään. En voinut muuta kuin juosta pois. Itkin ja itkin. En mä ole vielä valmis kohtaamaan Kimmoa enkä ainakaan tuollaisessa ympäristössä. Mä kuitenkin välitän siitä vielä niin mielettömän paljon. Mä en halua nähdä sitä lähelläkään ketään toista tyttöä. En tiedä haluanko nähdä sitä muutenkaan, se sattuu niin paljon.

Lissu lähti mun perään ja rauhotuin jonkin aikaa. Kokosin itseni ja menin Lissun kanssa takaisin sisälle baariin. Onnistuinkin loppu illan välttämään Kimmoa, mutta kun olin lähdössä kotiin, törmäsin siihen. Katsottiin pienen hetken toisiamme silmiin ja hymyiltiin hieman. Ei edes tervehditty. TUNTUU NIIN HELVETIN PAHALTA. Kaiken tämän jälkeen meistä ei ole enää edes katsomaan kunnolla toisiamme. Parasta olis, etten näkisi sitä enää koskaan. Musta ei tuntuisi näin surkealta.

Mä todella olin aikeissa kertoa Kimmolle kuinka paljon se mulle merkitsi. Se oli mulle todella todella rakas. En kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään ennen kuin ajauduttiin tähän tilanteeseen. Se on vaan hyvä. Jos olisin ehtinyt kertoa tunteistani oloni olisi varmasti kymmenen kertaa pahempi. Mikään ei ole kamalampaa kuin rakastaa saamatta vastarakkautta. On kamalaa olla näkymätön ihmiselle joka merkitsee niin paljon.

Tällä hetkellä mun olo on vain petetty. Hyväksikäytetty. Turha. Musta tuntuu, että olin Kimmolle vain jokin… en mä tiedä. Mä en tiedä halusiko se musta mitään, ja jos halusi niin mitä. Mä en pääse sen pään sisälle eikä se koskaan pystynyt kertomaan.

Mä en halua nähdä sitä, mutta silti haluaisin puhua sen kanssa. Turhaa se olisi ja mun olo vain pahenisi, mutta voiko enää huonompi olo olla?

Ehkä mä vaan keskityn kirjotuksiin nyt ja toivon mukaan mennään pian sen söpöliinin kanssa leffaan. En mä ole valmis mihinkään uuteen nyt, mutta miesseura piristäisi. Tunnen itseni niin vastenmieliseksi.

Voiko mua rakastaa?

Pakko mun on itteeni tässä asiassa mennä. En mä voi ajatella, että kaikki miehet ketkä mun kohdalleni sattuu on vain vaikeita. Kyllä mussa on se jokin, mikä ajaa ihmiset mun läheltä. Kunpa vain tietäisin mikä. Mitä mä teen väärin? Onko se mun luonteessa vai ulkonäössä? Olenko mä huonoa seuraa? Jos vain tietäisin voisin yrittää muuttua.

Kaikkein pahinta on, että kaikki mun kaverit ja jopa puolitututkin seurustelee. Mä olen siis aivan yksin, enkä pidä kolmannen pyörän roolista. Mä en tiedä uskallanko tai haluanko enää edes etsiä ketään uutta. Mä en halua kerta toisensa jälkeen satuttaa itseäni. En ennen kuin tiedän mitä voin tehdä pitääkseni tärkeät ihmiset lähelläni.

Kaikilla mun ystävillä on ollut pitkia suhteita, mä vaan haahuilen jätkästä toiseen, koska jokainen juttu johon mä ryhdyn kariutuu heti alkuunsa.  Mä en tunne ketään joka sössisi ihmissuhteitaan tähän tahtiin ku mä. Olisin enemmän kuin kiitollinen jos joku kertoisi omia kokemuksiaan. Mä en jaksa rypeä itsesäälissä enää vaan haluan saada vastauksia, jotta voin tehdä parannuksen.

Nyt se on ohi. Tuntuu niin pahalta.

Soitin eilen Kimmolle, koska halusin nähdä ja puhua. Maattiin mun sängyssä ja juteltiin niitä näitä. Sitten mun oli pakko ottaa pitkään vaivannut asia esille ja niin siinä sitten kävi kuin aavistelinkin. Keskusteltiin asioista ja päästiin yhteisymmärrykseen. Erottiin hyvillä mielin ja ystävinä. Paremmin ei olisi voinut mennä. Halattiin ja pussattiin ja tunnelma oli jotenkin paljon vapautuneempi kuin koskaan aiemmin. Me vaan ei seurustella enää. Mulla on ikävä sitä, mutta parempi näin. En voi olla ajattelematta olisiko tämä juttu onnistunut jos Kimmo ei olisi ollut samaan aikaan intissä. Se myönsi, että sillä on jokin “syvempi ongelma” jota se ei oikein osaa itsekään selittää. Samaan aikaan radiossa soi Apulannan Ravistettava ennen käyttöä-biisi:

“Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan pessimistisyydellä
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä

Joskus aion vielä kääntää
kelkkani ja tehdä korjausliikkeen
aion parantaa kaikki tehdyt vauriot
melkein uskon itsekin”

Mä en kiinnittänyt taustalla soivaan musiikkiin huomiota, mutta Kimmo itse sanoi, että  juuri hetkeen sopiva biisi. Sattuu.

Mua pelottaa, ettei osata olla enää edes ystäviä. Mä välitän Kimmosta niin paljon, etten haluaisi missään nimessä luopua siitä kokonaan, mutta pelkään että niin tässä tulee käymään. Ehkä me ollaan liian samanlaisia. Me tultaisi varmasti paremmin toimeen ystävinä, mutta en tiedä osaanko olla ystävä. Mulla on kuitenkin edelleen tunteita sitä kohtaan. Ehkä pääsen yli paremmin vain yrittämällä unohtaa.

Viikko sitten puhuimme Kimmon kanssa asioita läpi ja tänä viikonloppuna tarkoitukseni oli vielä selventää muutamaa kohtaa. Jostain syystä en kuitenkaan saa sanaa suustani, vaikka mulla olisi paljon sanottavaa. Puhutaan kyllä kaikkea paskaa, mutta kovin syvällisiä eivät keskustelut tänäkään viikonloppuna olleet. Mä en ymmärrä miksi mun on niin vaikea puhua. Eikä asiaa auta yhtään se, että myös Kimmo on huono puhumaan ja avautumaan asioista. Meidän suhde ei tule syventymään eikä etenemään mihinkään niin kauan kuin meidän keskustelut on tällä tasolla. Mä haluan oppia tuntemaan ja ymmärtämään Kimmoa paremmin, mutta se on mahdotonta kun kumpikaan ei saa sanaa suustaan. Musta tuntuu, että meitä molempia pelottaa. En vain tiedä mikä. Ensi viikonloppuna yritän järjestää meille kahdenkeskistä, rauhallista aikaa ja saada Kimmon avautumaan. Välillä sen ilme on niin surullisen ja kärsivän näköinen, että tekisi mieli vain halata ja kysyä mikä on. Viikko sitten Kimmo kysyi multa rakastanko itseäni. Nyt mun tekisi mieli kysyä Kimmolta samaa. Mä tiedän, että sitä vaivaa jokin, se pelkää jotain, mutta se ei kerro mikä.

Kuuntelin tänään hyppytunnilla (salaa tietenkin), kun muutama tyttö keskusteli kavereidensa kanssa asioistaan. Yksi valitti vaikeaa poikaystävää ja suhdetta, toinen parhaan ystävän menetystä jätkän takia ja niin edelleen. Tavallaan oli mielenkiintoista kuunnella mikä heidän mieltään painoi ja mikä heidän elämässään oli pielessä. Nämä viimeisen päälle kauniit ja itsevarman oloiset tytöt, joita tähän päivään saakka olin hieman halveksinut ja pitänyt ylpeinä diivoina, osoittautuivatkin samanlaisiksi nuoriksi kuin minä itse. Heidän murheensa olivat samanlaisia kuin omani ja he valittivat niistä ystävilleen samalla tavalla kuin minä teille tai omille ystävilleni. Oli helpottavaa tajuta, että ei se elämä muillakaan ole aina ruusuilla tanssimista vaikka päällepäin siltä saattaa vaikuttaakin.

Miksi ensin toivoo kauan jotain asiaa ja kun sen vihdoin saa, ei sittenkään ole tyytyväinen?

Miksi talvella on niin kylmä?

Miksi ei voi koskaan olla täysin tyytyväinen itseensä?

Miksi on niin vaikeaa löytää hyvää ystävää?

Miksi “minä rakastan sinua” on vaikea sanoa juuri niille kaikkein läheisimmille ihmisille?

Miksi kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen?

Miksi mikään ei voi onnistua silloin kun kaikki menee pieleen?

Miksi kauneimmat kesäpäivät on aina silloin kun niistä ei ehdi tai pysty nauttimaan?

Miksi koskaan ei voi saada sitä kenet todella haluaa?

Miksi miehillä ja naisilla on niin erilainen ajatusmaailma?

Miksi ihmiset puhuvat itsekseen?

Miksi jäätelö maistuu paremmalta kesällä kuin talvella?

Miksi vanhat miehet tuijottavat nuoria tyttöjä?

Miksi ihmiset eivät osaa käyttää vilkkua kääntyessään?

Miksi ihminen rakastuu? Miksi kaikkien täytyy kuolla?

Miksi anteeksi antaminen on helpompaa kuin unohtaminen?

Miksi lyijy loppuu kynästä juuri kun pääsee vauhtiin?

Miksi miehet eivät osaa keskittyä ja sitoutua vain yhteen naiseen?

Miksi naisten täytyy aina analysoida kaikkea?

Miksi ihmiset puhuvat paskaa selän takana?

Miksi joinain aamuina kaikki v*tuttaa?

Miksi joka kerta kun unohtaa sateenvarjon kotiin alkaa sataa?

Miksi jotkut esittävät olevansa jotain muuta kuin oikeasti ovat?

Miksi kaikilla ei ole varaa ostaa merkkivaatteita?

Miksi joillain nousee pissi päähän niin helposti?

Miksi joitakin ihmisiä ei voi koskaan unohtaa?

Miksi monta vuotta sitten tapahtuneet nolot asiat hävettävät vieläkin?

Miksi liukastuu ja kaatuu aina silloin kun joku on näkemässä?

Miksi ihastuminen on niin ihanaa?

Miksi suklaa alkaa ällöttämään, mutta sitä on silti syötävä lisää?

Miksi aina pitää verrata itseään muihin?

Miksi juoruilu on niin mukavaa, mutta kukaan ei halua itse joutua sen kohteeksi?

Miksi pitäisi olla unelmia?

Miksi jotidenkin laulujen sanat ovat kuin suoraan omasta elämästä? Miksi joskus on niin vaikea tietää mitä haluaa?